Kirpakka pakkaspäivä, vai Taloussanomista lukemani Anna Mårdin kolumni Kauppamurhaajia oomme kaikki kirvoitti kielenkannat ja antoi sitä toivottua pontta kirjallisiin harrastuksiin.
Kolumnissa kerrotaan Britanniassa kaatuvista kauppaketjuista, jotka Internet ja verkkokaupat syrjäyttävät. Viimeisen kolmen viikon aikana on kaatunut videovuokraamo, levykauppa ja valokuvausliike ( huom KETJU). Näistä kahta ensimmäistä on niin helppo ostaa ja ladata netistä tai tv-kanavien leffakanavilta, ja kuvatkin pystyy nykyään tulostamaan kotona.
Äkkiä ajatellen netistä saat kaiken, verkkokauppoja on joka lähtöön, parempia, loistavasti toimivia ja sitten niitä toisenlaisia. On kotimaisia ja ulkomaisia, on kallita ja halvempia, yhteistä kaikille on helppous. Kuinka houkuttelevaa ja helppoa onkaan vertailla mm hintoja kotisohvalla. Jos joku asia jää epäselväksi, ainahan voit piipahtaa lähimmässä tavaratalossa tai jos haluat kunnon palvelua, ihmisen juuri sinua varten, piipahda pikku putiikissa selvittämässä asiaa ammattitaitoisen myyjän avustuksella ( näin kuulemma vallan kehoitetaan toimimaan)...., tämä oli se kohta, jossa minulla nousi karvat pystyyn.
 |
| kodinkoneliikkeessä ostoksilla |
Ensimmäinen ajatus oli se miten hyväksikäytetty olo tuleekaan, kun
tekee asiakkaansa eteen kaiken mahdollisen ja totuus onkin se, että
vertailu ja ostopäätös on oikeastan jo tehty, mutta sinulta halutaankin
vain tarkat factat ja mahdollisuus hypistellä tuotetta.
-Pitäisiköhän
perustaa hypistelypuoti, tehdä vaikkapa osuuskunta, jossa mukana
olisivat kaikki kyseistä tuotetta verkossa myyvät "yrittäjät"
nimellisellä provikalla;)) -Leikki leikkinä- vaikka kyse on oikeastaan
hyvinkin isosta ja surullisesta asiasta.
Kuulostanko verkkokauppavastaiselta, en ole sitä koskaan ollut, en vaan itse osaa juurikaan näitä palveluita käyttää, olen miettinyt kyllä monesti ja hartaasti sellaisen perustamista, olisin sen jo tehnyt, jos aika vain antaisi myöden, ehkä jonakin päivänä...., tai sitten ei.
 |
| kuva |
Mikä tuossa kolumnissa aiheutti minulle surun tunteen oli ajatus pikku kaupunkien keskustojen autioitumisesta. Kuolevatko kaikki pikkuliikkeet sukupuuttoon? Onko kohta enää tilaa liikkeelle, jossa myyjä, asiantuntija on asiakkaansa paras tuki ostopäätöstä tehtäessä.
Tarvitaanko
enää palvelua, sitä ihanaa ja isoa osaa työstäni, sitä, jota Bedmilissä
kaikkein tärkeimmäksi olen aina mainostanut?
Nousen
puolustamaan palvelua ja sen merkitystä koko 173 cm pituudellani, paino
jääköön ilmoittamatta, vaikka sillä iso arvo olisikin;)
Olen onnekas saadessani työskennellä sisustusalalla, en usko, että koneet ja internetit koskaan voivat syrjäyttää ihmistä kotien suunnittelussa. Kuinka paljon mahtuukaan siihen väliin, kun asiakas astuu ensimmäisen kerran liikkeen ovesta sisään siihen, kun esimerkiksi verhot ovat kauniisti asennettuna omalla paikallaan, asiakkaan kodissa. Tämä on prosessi, jossa on hyvinkin intensiivistä vuorovaikutusta ihmisten välillä. Usein juuri verhokaupoissa tapaammekin useamman kerran, suunnittelu, mittaus ja asennuskäyntien yhteydessä. Se tunne, kun kaikki on paikallaan ja asiakas on tyytyväinen, se vaan on se juttu!
 |
| kuva |
Unelmieni kaupungissa on pieniä putiikkeja, pieniä kahviloita ja paljon ihmisiä, joilla on asiaa toiselle ihmiselle. Kauppahalli ja tori ovat siellä kohtaamispaikkoja, missä niin lapset, kuin aikuisetkin, nuoret ja vanhemmat vaihtavat kuulumisia.
Tämä mietiskely ei ole verkkokauppoja vastaan, vaan putiikkien puolesta.
Ensi kerralla taas kevyemmillä aiheilla! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti